KARI

 bändi sai alkunsa elokuussa 2020.
Laulaja Kari Pikkujämsä päätti ryhtyä tekemään soolotuotantoa, irtiottona hard rock ympyröistä.
Karilla olikin ollut jo pidempään suunnitelmissa lähteä toteuttamaan suomenkielistä musiikkia.
Ensimmäinen biisi nimeltään ”Vapaa” olikin tilaustyö Remix yhtyeen basistin kynästä, johon Kari teki laulumelodian sekä sanat.

Aika pian mukaan tuli kosketinsoittaja Mika Virta jonka sävellystaidot pääsivät bändissä oikeuksiinsa, ja kun muutkin soittajat löytyivät nopeasti, olikin yhden miehen projektista syntynyt jo oikea bändi. Tyylinä KARI:lla on suomenkielinen rock, mutta musiikissa kuuluu myös vivahteita popista sekä iskelmästä. Esikuvikseen bändi nimeäisi useitakin eri nimiä, mutta tuotannossa vahvimmin on kuultavissa vivahteita Yö:ltä sekä HIM:iltä.

Keikkasetti on valmis, ja keväällä 2021 bändi menee studioon tekemään nauhoituksia. Uutta musiikkia on kuultavissa toukokuussa 2021
Bändi on innokas ja valmis tekemään hyviä keikkoja.

Bändin jäsenet:
Laulu – Kari Pikkujämsä
Koskettimet – Mika Virta
Rummut – Mikko Kinnunen
Kitara – Ville Kallionpää
Basso – Tommi Sarenko

Ota yhteyttä

14 + 12 =