Retropop

Retropop

RETROPOP  Energinen Retropop pistää bileet pystyyn!  Retropop esittää tanssittavaa elektronista suomipoppia ysäri ja kasari vaikutteilla. Miljoonia striimanneen duon keikoilla kuullaan omien kappaleiden lisäksi myös muiden artistien hittejä Retropopin tyyliin....
Jäänvirta

Jäänvirta

JÄÄNVIRTA  on vuonna 2021 perustettu yhtye, joka kantaa ylpeydellä solistinsa nimeä. Sanna on esiintynyt jo vuosia erilaisissa bändeissä ja kyseinen kokoonpano on soittanut yhdessä kuusi vuotta. Kaikki soittajat ovat pitkän linjan ammattimuusikoita. Tämä porukka...
KARI

KARI

KARI  bändi sai alkunsa elokuussa 2020. Laulaja Kari Pikkujämsä päätti ryhtyä tekemään soolotuotantoa, irtiottona hard rock ympyröistä.Karilla olikin ollut jo pidempään suunnitelmissa lähteä toteuttamaan suomenkielistä musiikkia.Ensimmäinen biisi nimeltään...
Aku Miettinen

Aku Miettinen

Aku Miettinen  on Lahtelainen artisti / tuottaja, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Matkalla sinne” syyskuussa 2019. Albumin isoimmaksi biisiksi on noussut ”Kotiin aamuksi” jolla on mukana Nikke Ankara sekä Jussi Kuoma. Aku on uuden aallon räpin sekä pop/musiikin...
Big SAM

Big SAM

Big SAM  on Freestyle räpin, modernin rytmimusiikin sekä underground-räpin suorapuheisuuden yhdistelmällään ollut edelläkävijä monella kentällä. Vuonna 2020 Sami Makkonen vaihtoi nimensä Big SAMiksi ja tekee esikoislevyään 100mrk yhtiölle. Nyt julkaistut sinkut ovat...
LILLI

LILLI

LILLI on helmikuussa 2019 perustettu melodista, kansainvälistä rock-musiikkia soittava yhtye, jonka kotipaikka on Pori. Yhtyeen jäsenistössä vankka kokemus kohtaa uutuuden viehätyksen mukanaan tuoman innon ja inspiraation. Osa jäsenistä on kokenut rockmuusikon...